Heippa! Mä oon Iida.
Oon Iida kameran takana ikuistamassa teidän arvokkaita hetkiänne. Kasvoin pienessä kaupungissa, josta muutin Turun seudulle vuonna 2017. Lapsuudessani vietin paljon aikaa kameroiden, mallimaailman ja purjehtimisen parissa. Jo pienestä pitäen musta on huokunut oman tien kulkeminen sekä rakkaus luovuuteen.
Teen mielelläni asioita, jotka herättävät mussa erilaisia tunteita. Sen vuoksi rakastankin taltioida erilaisia elämänvaiheita kuviksi. Mä oon aika hulluttelija, pohdiskeleva ja hetkestä nauttija. Rakastan kokea asioita ja me seikkaillaankin paljon puolison sekä 4 ja 6v lasten kanssa. He on mun elämän suurimmat tsempparit!
Ihanaa kun olet siellä mun matkassani mukana. <3
Valokuvaaminen on minulle enemmän, kuin hetkien ikuistamista. Sen avulla talletan taianomaisia hetkiä, persoonallisia kokonaisuuksia ja elämänmakuisia gallerioita -kuvagalleriat muodostavat tunteikkaita kuvatarinoita teille ikuisiksi muistoiksi. Kuvaan luodakseni jokaiseen päivään enemmän kauneutta.
Tavataan somessa
Ja niistä pienistä tsemppareista puheenollen, arki näyttää pitkälti tältä. Arjessa pääsee olemaan kaaoksen koordinaattorina ja nautiskelemaan kylmää kahvia. Siksi mä haluankin tarjota teille mahdollisimman vaivattomia kuvauksia. Suunnittelen asioita pitkälti teidän puolesta ja kuvauspäivänä voidaan pitää hauskaa! Mun kameran edessä oleminen on pieni irtiotto arjen hektisyydestä.
ELÄMÄÄ VALOKUVAUKSIEN TAKANA
ELÄMÄÄ VALOKUVAUKSIEN TAKANA
Jos mä voisin kuvailla mun elämää kymmenellä kuvalla, valitsisin nämä seuraavat. <3
kuvaajana mulle on tärkeää..
ottaa huomioon juuri teidän tarina – Luodaan kuvauksesta juuri teidän näköinen!
Valokuvaaminen on mulle enemmän, kuin hetkien ikuistamista. Sen avulla talletan taianomaisia hetkiä, persoonallisia kokonaisuuksia ja elämänmakuisia gallerioita -kuvagalleriat muodostavat tunteikkaita kuvatarinoita teille ikuisiksi muistoiksi.
Jotta voin aina tarjota parasta mahdollista palveluani just sulle, niin pidän huolen ammattitaitoni päivittämisestä koulutuksien ja mentorointien avulla.
Lämpimästi tervetuloa valokuvaukseen! Muistathan kuitenkin nämä...
-
Asiakas hyväksyy nämä kuvausehdot tullessaan kuvaukseeni.
-Tulethan kuvaukseen ainoastaan terveenä. Mikäli sinulla on ollut vatsataudin oireita pidäthän neljä täysin oireetonta päivää välissä. Muissa taudeissa on hyvä pitää kaksi täysin oireetonta päivää välissä. Näin turvaamme myös kuvauksissa käyvien vauvojen terveyden.
– Tutustuthan kuvaus- sekä kuvankäsittelytyyliini etukäteen. Kuvia ei saa muokata jälkikäteen. Säilytä mahdollisimman hyvin kuvan oikea kuvasuhde.
– Kuvia ei ole lupa myydä eteenpäin eikä toimitettavasta esivalintakuvagalleriasta saa ottaa itselleen kuvakaappauksia.
– Jokainen tehty varaus tai tarjouksen hyväksyminen on sitova ja sen yhteydessä on maksettava kuvausmaksu. Kuvausmaksua ei palauteta peruutetusta kuvauksesta.
– Kuvaukset sisältävät matkakulut Liedon Ilmarisista 30km säteellä, jonka jälkeen veloitan 1,00€ / km.
-Kuvauksien kaikki hinnat sisältävät ALV 25,5%.
-Merkitsethän aina Iida Hay Median valokuvaajaksi julkaistaessa valokuvia.
– Saat valitut kuvat käyttöösi vasta kun olet maksanut koko kuvauksen.
– Kuvausaikaa voidaan siirtää aina sairastapauksissa tai sadesään osuessa kuvauspäivälle veloituksetta. Kuvaus tulee toteuttaa kuitenkin 2kk sisällä alkuperäisestä kuvauspäivästä. Mikäli kuvausta ei toteuteta tämän ajan sisällä katsotaan kuvaus peruuntuneeksi asiakkaan toimesta. Kuvausmaksua ei palauteta jos kuvaus perutaan tai asiakas ei ole saapunut kuvaukseen. Kuvaus tulee perua tarvittaessa 24 tuntia ennen varattua kuvausaikaa. Mikäli kuvausta ei ole siirretty 24 tuntia ennen tai kuvaukseen ei saavuta paikalle, veloitetaan sovitun kuvauksen hinnasta 100%.
-Olet aina päävastuussa lapsestasi ja lemmikistäsi valokuvaustilanteissa. Jos välineistöä hajoaa sinun, lapsen tai lemmikin puolesta, niin minulla on tarvittaessa oikeus veloittaa tästä uuden väälineen hinta 100%.
-Kuvagallerian lähetettyä on kuvavalinnat tehtävä 4 vuorokauden aikana. Lataathan gallerian 7 vuorokauden sisällä itsellesi.
-Mikäli toivot jälkikäteen kuviin muutoksia veloitetaan isommista muokkauksista 90€/h tai yksittäisistä kuvista 10€/kuva.
-Huomioithan, että Uudenmaan alueella kuvatessani teen ainoastaan koko gallerian kuvauksia ja hääkuvauksissa dokumentaarisia kuvauksia.
-Säilytän hääkuvia kahden vuoden ajan tallessa, jonka jälkeen 100% vastuu kuvien säilyvyydestä on asiakkaalla. Muissa kuvauksissa hävitän kuvat itseltäni gallerian toimituksen jälkeen ellei minulla ole sovittuna erikseen käyttölupaa kuville. GDPR -laki huomioidaan mahdollisimman hyvin näissä.